Lehdistötiedote

Uusi Daily 2014 - kaksi ajoneuvoa yhdessä paketissa
Uusi Daily 2014 lyhyesti: uusi sukupolvi jatkaa erinomaisuuden perinnettä
Iveco Dailyn kolmas sukupolvi tuo Euroopan markkinoille täydellisen yhdistelmän perinnettä ja innovaatiota: tämä täysimittainen hyppäys sukupolvien välillä on Ivecolle tärkeä virstanpylväs. Uusi Daily tekee vaikutuksen tarjoamalla ammattimaisen ratkaisun kaikkein vaativimpienkin asiakkaiden tarpeisiin: Uusi Daily on kaksi ajoneuvoa samassa paketissa ja edustaa uusien innovaatioiden ja Dailyn vahvan perinnön kehittämistä tasapuolisesti.
Uusi ajoneuvo on kuljetusalan ammattilaisten mieluisin työkumppani, ja se tuodaan esille kätevänä ja käytännöllisenä kevyenä pakettiautona, unohtamatta kuitenkaan Dailyn tunnusomaista luotettavuutta, tehokkuutta ja monipuolisuutta. Vaikka 80 % Uuden Dailyn osista on suunniteltu uudelleen, mallissa on säilytetty sen klassinen tikapuurunko-alustarakenne, joka on pitkään ollut avainasemassa Dailyn olemuksessa ja joka takaa ajoneuvon tukevuuden, monipuolisuuden ja pitkäaikaisen kestävyyden yhdistettynä korin maksimaalisiin muokkausmahdollisuuksiin alustamalleissa.
Yhtiö keskittyi suunnittelemaan molempia ajoneuvoversioita, alustamallia ja pakettiautoa, ja päämäärä oli kunnianhimoinen: johtoaseman vahvistaminen molemmilla sektoreilla ja samalla ergonomian, ajomukavuuden, ajettavuuden ja käsiteltävyyden parantaminen entisestään.  Näin konseptiin luotiin kaksi uutta ajoneuvoa: uudelleen muotoiltu Daily alustamalli ja aivan uusi Daily pakettiauto. Näistä tarkemman huomion alla oli pakettiauto, jonka käsiteltävyys ja kuormauskyky ovat parantuneet kaikin tavoin optimoitujen tavaratilaominaisuuksien ja matalamman tavaratilan lattian ansiosta.
Pakettiauton tilavuutta on parannettu huomattavasti muuttamalla akselivälin, kokonaispituuden ja tavaratilan pituuden suhdetta: tämä johti uusiin 18 ja 20 m3 malleihin (joissa on kategoriansa suurin tavaratila) sekä 10,8 m3 versioon (jossa on kategoriansa paras kuormaustehokkuus, mikä tarkoittaa tavaratilan pituuden ja ajoneuvon kokonaispituuden suhdetta).
Pidemmän akselivälin ja lyhyemmän takaylityksen ansiosta Uusi Daily takaa erinomaisen ajettavuuden ilman, että joudutaan uhraamaan sen tunnettua ketteryyttä ahtaissa paikoissa.
Uusi etujousitus QUAD-LEAF, joka on vakiovarusteena kaikissa malleissa 3,5 tonniin asti, on erinomainen yhdistelmä kahdesta edellisestä yksikkö- ja paripyöräisistä versioista. QUAD-LEAF takaa paremman kuormankantokapasiteetin yksikköpyöräisissä ajoneuvoissa ja mahdollisimman suuren sallitun akselien hyötykuorman paripyöräisissä malleissa.
Yksikköpyörämalleissa takajousitus on myös uusittu, mikä johtaa kahteen tärkeään parannukseen: tavaratilan lattian korkeus madaltuu noin 55 millimetriä, jolloin kuormaaminen ja kuorman purkaminen on helpompaa. Uudet etu- ja takajousitusjärjestelmät ja pakettiauton uudet pidemmät akselivälit muodostavat yhdessä dynaamisen, luokkansa johtavan toimintakyvyn mitä tulee turvallisuuteen ja vakauteen.
Dailyn kolmas sukupolvi keskittyy myös liiketoiminnallisiin vaatimuksiin ja tarjoaa huomattavan vähennyksen polttoainekulutuksessa edelliseen malliin verrattuna, suuren parannuksen ajoneuvon käyttökustannuksissa sekä kategoriansa parhaan suorituskyvyn tarjoamalla laajan valikoiman moottoreita, vaihteistoja ja vetopyörästön välityssuhteita.
Mutta ei siinä kaikki: ajoneuvon mukavuutta on myös parannettu suuresti. Uuden Dailyn kuljettaja hyötyy mukavammasta ja hiljaisemmasta ohjaamosta, jossa on henkilöautomainen ajoasento ja -tuntuma, sekä monia suljettuja ja avoimia säilytyslokeroita. Säätimien ergonominen suunnittelu on luokkansa huippua, äänieristystä on parannettu, ilmastointijärjestelmä on tehokkaampi ja ajomukavuus on erinomainen kaikilla kuormilla.
Daily on ”globaali” ajoneuvo: tähän mennessä yli 2,6 miljoonaa Daily-ajoneuvoa on myyty maailmanlaajuisesti yli 110 eri maahan. Daily-ajoneuvot valmistetaan Ivecon Suzzaran tehtaalla Mantovan lähellä Italiassa ja Ivecon Valladolidin tehtaalla Espanjassa. Yhtiö on viime aikoina tehnyt suuria sijoituksia näihin tehtaisiin niiden tuotantolinjastojen uudistamiseksi.
Molemmat näistä laitoksista ovat ansainneet hopeamitalit arvostetusta World Class Manufacturing (WCM) -ohjelmasta, joka on yksi maailman johtavista tuotantoalan mittapuista - vieläpä huippupistein. WCM:n integroitu malli keskittyy tehtaan yleiseen järjestäytymiseen ja sitä sovelletaan kaikkiin tuotantoalueisiin, jotta tulokset voidaan optimoida jatkuvan prosessin ja tuotteen laadun parantamisen avulla. Erityishuomiota saa ympäristöasioiden huomiointi ja tuotantojätteen vähentäminen.
 
Uuden Dailyn yksityiskohdat:
Voiman, kestävyyden ja monipuolisuuden perinne jatkuu
Tikapuurunko-alustarakenne on keskeinen ominaisuus ajoneuvon kestävyydelle ja modulaarisuudelle: alustan runkorakenne C-profiililla ja suurlujuus teräksestä valmistettuna takaa kestävyyden ja maksimaalisen korin muokkausmahdollisuuden. Tämä ratkaisu on ihanteellinen kaikille Daily -kokoonpanoille, sillä se mahdollistaa ajoneuvon helpon päällirakentamisen ja tekee siitä luokkansa ainoan ajoneuvon, jolla on jopa 7 tonnin kokonaispaino.
Uusi Daily pakettiauto: uusi rakenne
Dailyn uudelleen asemointi yksikköpyöräisten pakettiautojen luokassa on yksi ajoneuvon tärkeimmistä suunnittelutavoitteista. Uusi Daily parantaa kaikkia yksikköpyöräisten pakettiautojen suoritusalueita. Kuormankantokyky on optimoitu parantamalla tasapainoa ajoneuvon päämitoissa: akseliväli, kokonaispituus ja tavaratilan pituus. Tarjolla olevia akselivälejä on muutettu, ja niitä on nyt tarjolla 3 000, 3 520 ja 4 100 mm:n vaihtoehdot, joista kahdesta jälkimmäisestä on tarjolla myös pidennetty takaylitys.
Pidempien akselivälien avulla Uusi Daily voi tarjota uudenlaisen kuljetustilavuuksien valikoiman. Uudet 18 ja 19,6 m3 mallit tarjoavat kategoriansa parhaan tavaratilan ja 10,8 m3 versiossa on kategoriansa paras kuormaustehokkuus, mikä tarkoittaa tavaratilan pituuden ja ajoneuvon kokonaispituuden suhdetta.
Tämä versio edustaa myös Ivecon tärkeintä kasvu potentiaalia pakettiautojen suurimmalla markkinasegmentillä: 38 %:ssa Euroopassa myydyistä pakettiautoista on 9 - 11m3 tilavuus.
Umpiautomalleissa ajoneuvon kokonaispaino on 3,3 - 7 tonnia, ja tavaratilan tilavuudet ovat 7,3 - 19,6 m3. Tavaratilan korkeus voi olla jopa 2 100 mm. Kokonaispituudet ovat 5 040 - 7 500 mm ja tavaratilan pituudet ovat 2 600 - 5 100 mm.
Lastauskorkeuden madaltaminen 55 mm:llä tekee myös ajoneuvon kuormaamisesta ja kuorman purkamisesta helpompaa ja nopeampaa. Tavaratilanlattian korkeus on parhaasta päästä takavetoisten pakettiautojen kategoriassa. 
Uusi Daily umpiauto on ainoa ajoneuvo, jonka kokonaispaino on jopa 7 tonnia ja jonka kantavuus on jopa 4 000 kg. Kaikki nämä ominaisuudet tekevät ajoneuvosta kuljetusalan ammattilaisten valinnan jakelutehtäviin sekä kaikkia sellaisia käyttötarkoituksia varten, joissa tarvitaan suurta tilavuutta, erinomaista suorituskykyä ja kestävyyttä.
Uudet Daily alustamallit
Alustamallien valikoima on markkinoiden suurin, sillä ajoneuvojen kokonaispainot vaihtelevat 3,3 tonnista 7 tonniin, akseliväli 3 000 mm:stä 4 750 mm:iin ja päällirakenteen maksimi pituus on jopa 6 190 mm. Uusi 4 100 mm:n akseliväli yksikköpyöräversiossa mahdollistaa erinomaisen ajettavuuden jopa 4 500 mm pitkän päällirakenteen kanssa.
Uusi Daily -alustamalli on luokkansa ainoa ajoneuvo, jossa on jopa 4 700 kg:n kantavuus. Maksimikuormitus etu- ja taka-akseleilla on myös kategoriansa huippuluokkaa. 2,3 –litrainen muuttuva geometrisella ahtimella varustettu 146 hv:n moottori on nyt myös saatavilla paripyöräversioon. Tämä parantaa kyseisen mallin kantavuutta yli 60 kg pienentäen samalla polttoaineen kulutusta ja vähentäen päästöjä.
Parempi käsiteltävyys ja ajettavuus
Uusi rakenne pidennettyjen akselivälien ja lyhennettyjen takaylityksien kanssa on parantanut Uuden Dailyn tasapainoa ja käsiteltävyyttä ilman, että olisi jouduttu luopumaan sen erinomaisesta ketteryydestä ahtaissa paikoissa. Sen kääntöympyrä (11,9 m) on luokkansa paras.
Uusi etujousitusjärjestelmä on kehitetty mahdollistamaan ajoneuvon koko potentiaalin hyödyntäminen. Se lisää mukavuutta ja ajettavuutta sekä umpiautoissa että alustamalleissa.
Uusi QUAD-LEAF -etujousitus poikittaisella lehtijousella on kaikissa malleissa 3,5 tonniin asti ja sillä on monella tapaa erinomaisia ominaisuuksia:
- suurin sallittu akselipaino on 1 900 kg (aiemmin 1 800 kg)
- maavara akselin kohdalla on 175 mm (+45 mm)
- kantavuus on suurempi kevyemmän rakenteen ansiosta (+60 kg)
Uudet umpiauto valikoiman akselivälit keskittyvät lähinnä yksikköpyöräversioihin. Ne toimivat yhdessä uuden jousituksen kanssa ja parantavat vakautta ja käsiteltävyyttä huomattavasti.
QUAD-TOR –jousitusjärjestelmää, joka on tarjolla paripyöräversioihin, on muokattu raskasta käyttöä ajatellen ja se voi kantaa jopa maksimissaan 2 500 kg:n akselipainon. Tämä ratkaisu, mikä käyttää vääntösauvaa, on ollut yksi Dailyn vahvuuksista aina ensimmäisestä lanseerauksesta lähtien. 
Yksikköpyöräversion takajousitusjärjestelmää on myös muokattu, ja sen geometriaa on muutettu yliohjautumisen vähentämiseksi ja iskunvaimentimien toiminnan vahvistamiseksi.
Myös turvallisuutta on parannettu Uudessa Dailyssa. Elektronisen ajovakauden hallintajärjestelmän (ESP) lisäksi Uudessa Dailyssa on huipputeknologisia varusteita kuten esim. kaistavahtijärjestelmä (LDWS), joka ilmoittaa akustisella signaalilla, kun ajoneuvo poistuu kaistaviivojen välistä ilman, että vilkkua käytetään. Järjestelmä on erittäin tehokas keskittymisen herpaantumisesta tai väsymyksestä johtuvien onnettomuuksien ehkäisyssä.
Uuden Dailyn moottorivalikoima ja suorituskyky
Asiakkaat voivat valita 2,3 tai 3 litran moottorin, joita on tarjolla yhdeksään eri teholuokkaan, jotka vaihtelevat 106 hevosvoimasta 205 hevosvoimaan.
Moottorit ovat saatavilla Euro5b+ -versiona EGR:llä tai Euro VI versiona EGR:n ja SCR:n (Selective Catalytic Reduction) yhdistelmällä. Jälkikäsittelyjärjestelmä ei vie  tilaa, sillä se sijaitsee alustassa eikä vaikuta tavaratilan suuruuteen. Euro VI -versioissa uuden sukupolven yhteispaineruiskutusjärjestelmä sallii jopa 2 000 baarin ruiskutuspaineen.  Valikoiman täydentää 136 hevosvoiman Natural Power –versio (CNG), joka vähentää polttoainekuluja ja saastepäästöjä. Kaikki vaihteistot ovat kuusivaihteisia, mukaan lukien Agile –automatisoituvaihteisto.

Tuottavuus: Uusi Daily tarjoaa parhaan polttoainetalouden
Uuteen Dailyyn on kehitetty tärkeää teknologiaa, jonka tarkoitus on säästää polttoainetta: polttoaineenkulutus voi vähentyä keskimäärin 5 % ja vieläkin enemmän riippuen valitusta käytöstä ja mallista. Aerodynamiikkaa on myös parannettu erityisesti umpiautomalleissa, ja ilmanvastuskerrointa (Cx) on vähennetty 6 % (0,335:stä 0,316:een).  
Painamalla kojelaudassa sijaitsevaa painiketta uusi EcoSwitch -toiminto kytkeytyy päälle ja rajoittaa moottorin huippuvääntömomenttia (sopii erityisesti vajaille kuormille).
Smart Alternator on laturin toimintatila, jossa akut ladataan moottorin jarrutustilanteissa ja kevyessä moottorinkuormitus tilanteissa.
EcoMac on automaattisen ilmastointijärjestelmän käytönohjaus, joka optimoi kompressorin toiminnan vain silloin kun viilennykseen on tarvetta huomioiden ulkolämpötilan.
Edellisten lisäksi polttoaineenkulutusta saadaan pienennettyä ratkaisuilla, jotka tähtäävät kitkan vähentämiseen, esim. männänrenkaiden parannuksilla, käyttämällä kehittynyttä matalan viskositeetin moottoriöljyä. Lisäksi autoissa käytetään Eco renkaita, joissa on matala vierintävastus.
Umpiautoissa 7-tonninen Uusi Daily tarjoaa yli 4 tonnia käytettävää kantavuutta ja lähes 20 m3 käytettävää tavaratilaa. Uuden rakenteen avulla omaapainoa on jopa 40 kg vähemmän kuin edellisessä mallissa. Lisäksi on saatavissa takailmajousitus, joka on saatavilla kaikkiin versioihin.
Ajoneuvon ulkoinen muotoilu: uusi ja käytännöllinen
Ivecon ”perhetunne” tekee ensiesiintymisensä Uudessa Dailyssa. Ajoneuvon muotoilu on uudistettu täysin, mikä saa Dailyn jälleen kerran erottumaan edukseen vahvalla luonteellaan, selvällä tyylillään ja huomiolla yksityiskohtiin.
Konepelti erottuu toisista osista avarana ja kelluvana: sen muoto ja mitat sekä automaattinen aukipitojärjestelmä helpottavat moottoritilaan käsiksi pääsemistä. Alempana puskurit venyvät pyöräkoteloiksi.
Uuden Dailyn muotoilu on yhtä hienostunut kuin minkä tahansa muun auton, mutta sillä on oma, selkeä identiteettinsä, jota se esittelee ylpeästi, sillä sen muoto liittyy läheisesti sen toimintatarkoitukseen. Ajovalot on sijoitettu hieman ylemmäs, jotta vältyttäisiin vahingoilta pienien osumien seurauksena. Ajovaloista ja eturitilästä jatkuva linja laskeutuu korostamaan ajoneuvon energiaa ja ajo-ominaisuuksia. Mustat muovilistat, jotka kulkevat molemmilla puolilla, suojaavat koria. Suurempi tuulilasin pinta-ala saa sisustan tuntumaan valoisammalta ja lisää näkyvyyttä. Uusi muotoilu parantaa myös ajoneuvon aerodynamiikkaa.
Sisätilan muotoilu: mukavan ajamisen uudet ulottuvuudet
Ohjaamon sisusta on myös suunniteltu kokonaan uudelleen, jotta se olisi kuljettajalle ja kyydissä oleville entistäkin miellyttävämpi ympäristö. Suunnittelun tavoitteena on ollut saada tilaan lisää näkyvyyttä, parempi ergonomia ja tehokkaampi äänieristys. Kojelauta on muokattu täysin uudenlaiseksi ergonomian parantamiseksi, ja istuin sekä ohjauspyörä sallivat kuljettajalle samanlaisen ajoasennon kuin henkilöautoissa. Tarkemmin sanottuna kaikki säätimet ja säilytystaskut on suunniteltu siten, että niihin  ylettää helposti ajoasennosta. Säilytystiloihin sisältyy viisi suljettua säilytyslokeroa, kolme kupinpidintä sekä lokeroita arkisille esineille kuten matkapuhelimille ja tabletti tietokoneille.           
”Älykäs” tilankäyttö, ääntä vaimentavien materiaalien avulla luotu äänieristys ja ilmastointijärjestelmän tehokkaampi hallinta tekevät kyydissä olemisesta erittäin mukavaa kaikissa olosuhteissa ja missä työtehtävissä tahansa.
Tätä ominaisuutta tukee ennestään info-telematiikan laaja valikoima, joka parantaa kyydissä olemisen laatua. Erityisesti IVECONNECT antaa kuljettajan helposti hallita viihdejärjestelmää, johon sisältyy radio, MP3-soitin, Bluetooth, peruutuskamera ja satelliittinavigointi, joista jokaisen voi käynnistää kojelautaan kiinnitetyn kosketusnäytön kautta.
 

Kategoriansa laajin valikoima
Uusi Daily pyrkii jatkuvasti tarjoamaan asiakkailleen ratkaisuja, jotka sopivat mihin tehtävään tahansa. Uusi Daily tarjoaakin todella monipuolisen valikoiman, jossa on yli 8 000 mahdollista alustan, moottorin ja osien yhdistelmää:
- 6 ajoneuvon kokonaispainovaihtoehtoa, 3,3 - 7 tonnia;
- hyötykuorma jopa 4 700 kg ja jopa 3 500 kg:n vetokyky;
- 3 akseliväliä, 5 pituutta ja 3 sisäkorkeutta pakettiautoille;
- 6 akseliväliä ja korinpituusvaihtoehtoa, 3 - 6,2 m (alustamalli, miehistöalustamalli..);
- 9 tavaratilavaihtoehtoa, 7,3 - 19,6 m3;
- 9 tehovaihttoehtoa, 106 - 205 hv, sekä huippuvääntömomentti jopa 470 Nm;
- 11,9 m:n kääntöympyrä;
- tavaratilanpituus yli 5,1 metriä;  
- ohjaamossa 15 säilytyslokeroa, joista 5 on suljettavia;
- lukuisia lisävarusteita saatavilla tehtaalta.
 
Uusi Daily -valikoima sisältää umpiautoja, alustamalleja ja doppelmalleja sekä pikkubusseja. 
Alustan muuntelumahdollisuudet tekevät Uudesta Dailysta täydellisen perustan korin valmistajille, sillä se tarjoaa lujuutta painaville kuormille. Tämän lisäksi se takaa rakenteen, joka kestää käytössä pitkään ja tekee kaikki korinmuutokset ja asennukset paljon helpommiksi. Kaikki nämä edut ovat osana Dailyn tarjoamia arvostettuja ominaisuuksia, jotka ovat oleellisia Ivecon asiakkaille, sillä niiden tuloksena on luotettavuus, pitkän aikavälin säästöt ja korkeat jäännösarvot.

Daily Minibussi: kaikki Uuden Dailyn edut matkustajaliikenteeseen
Minibussiversioiden valikoima palvelee niitä asiakkaita, jotka toimivat yleisellä joukkoliikennesektorilla sekä kaupunkialueilla että pidemmillä matkoilla kaupunkiverkostojen ulkopuolella.
Iveco Bus, yksi Euroopan henkilöliikennealan johtajista, esittelee Uuden Dailyn tärkeän suunnitteluhankkeen tuloksena. Hankkeella saavutettiin ja alitettiin helposti Euro VI -päästötasovaatimukset.
Koko tuotantoprosessi on optimoitu uusien metodien ja hallintajärjestelmien avulla, mutta ennen kaikkea Italian Suzzaran tehtaalle rakennetun uuden minibusseille omistetun tuotantolinjan ansiosta.
Daily Minibussien uusi sukupolvi tarjoaa kaikki Uuden Dailyn edut, joihin lukeutuu uusi rakenne, pidempien akselivälien uusi valikoima, uusi sisustan ja ulkopuolen muotoilu, uusi ajoasento ja ergonominen kojelauta, ja kaikki tämä neljässä eri versiossa neljään eri tehtävään: kaupunkien väliseen liikennöintiin, turisti-, kaupunkiliikennöintiin ja koulukuljetuksiin.
Kuljettajan ja matkustajien turvallisuus ja hyvinvointi on erityisen tärkeää Iveco Bus:lle. Kuljettaja voi luottaa turvajärjestelmiin kuten ESP (elektroninen ajonvakauden hallintajärjestelmä) ja LDWS (kaistavahtijärjestelmä) ja samalla kokea mukavuutta ja ajettavuutta, joka on vertaansa vailla. Uuden kuljettajanistuimen madallettu sijainti ja pienempi ohjauspyörä mahdollistavat ajoneuvon paremman hallinnan.
Matkustajien mukavuus on taattu uudella ja nykyaikaisella sisustalla, jonka avulla pisimmätkin matkat sujuvat miellyttävästi. Ilmastointijärjestelmää ja ilmanvaihtoa on paranneltu sekä ilmajousituksen avulla ajoneuvo kulkee erittäin sulavasti.
Uusien ominaisuuksien piiriin kuuluu myös valikoiman uusi huipputasoinen 6,1 tonnin versio, jonka 4 100 mm:n akseliväli mahduttaa kyytiin jopa 22 matkustajaa kuljettajan ja matkanjohtajan / matkaoppaan lisäksi ja 30 % lisää tavaratilaa verrattuna edellisiin versioihin. 
Uusi Daily Minibussi on saatavina seuraavina versioina: Line, Tourys, Citys ja Pop:
- Daily Line on kaikkein monikäyttöisin versio, ja se on ihanteellinen kaupunkien välisiin reitteihin sekä koulubussina käytettäväksi. Se on saatavilla kolmessa eri pituudessa ja kaksilla erityyppisillä ovilla, erilaisilla matkustaja sijoitteluilla ja jopa 22 paikalla sekä siihen on saatavilla erilaisia lisävarusteita, esimerkiksi pyörätuoliluiska.
- Daily Tourys on turistibussiversio, joka on mukavuudeltaan ja tyylikkyydeltään samankaltainen kuin –huippuluokan turistibussit. Tässä versiossa ”perhetunne” on huomattava, kun verrataan Iveco Bus:n laajan valikoiman muihin suuriin turistibusseihin.  Ajoneuvossa on aivan uudet lattia- ja kattoreunukset, ominaisuuksia kuten LED-valot ja henkilökohtaisia ilmastointisuulakkeita unohtamatta.
- Daily Citys on mallina suunniteltu erityisesti kuljettamiseen pienillä kaupunkialueilla ja esikaupunkialueilla. Ajoneuvo on saatavilla myös maakaasuversiona, siinä on keskellä kaksoisovet ja takaovesta pääsee kulkemaan pyörätuolin kanssa erityisen liuskan avulla.
- Daily Pop on Italian markkinoille suunnattu koulubussi. Se on saatavilla diesel- ja maakaasuversioina, ja siihen mahtuu matkustajia enimmillään 45 peruskoulukäytössä ja 32 toisen asteen oppilaitoksille sovellettuna. 
Uusi Daily Camper: parasta mahdollista mukavuutta pisimmilläkin matkoilla
Uuden Dailyn ytimestä löytyvät ominaisuudet ja arvot tekevät siitä myös täydellisen alustan matkailuautolle. Ajoneuvo, joka on teknologisen edistyksen aallonharjalla mukavuudessa, tehokkuudessa ja ympäristöystävällisyydessä takaa huolettoman loman asiakkaille, jotka valitsevat Ivecon perustalle rakennetun matkailuauton.
Ivecon teknologia takaa kategoriansa parhaiden moottoreiden tehokkuuden ja joustavuuden, mikä yhdistettynä takavetoon ja tasauspyörästön lukkoon luo erinomaisen hallinnan, vaikka olosuhteet olisivat huonot.
Ajoneuvo tarjoaa parasta mahdollista mukavuutta pisimmilläkin matkoilla. Istuimen ja säätimien ergonominen sijoittelu ja säädettävä ohjauspyörä auttavat vähentämään kuljettajan väsymistä ja vahvistamaan keskittymistä. Laajojen kulmien ja suurien mittasuhteiden ansiosta ajoneuvosta on hyvä näkyvyys ulos sekä tuulilasin että taustapeilien kautta, joten kuljettaja voi käsitellä suurtakin matkailuautoa täysin turvallisesti.
Mukavuus nivoutuu myös teknologiaan. Kaikkein innovatiivisimpiin info-telemaattisiin ratkaisuihin kuuluu se, että ajoneuvon ratin voi varustella puhelimen ja radion handsfree-säätimillä, joiden avulla kuljettaja voi hallita puheluita Bluetoothin® kautta ja kuunnella musiikkia CD:iltä, MP3-tiedostoista tai USB-liitännän kautta. Lisävarusteena on saatavilla myös Ivecon navigaatioratkaisuja, joihin sisältyy aiemmin mainittujen lisäksi suuri 7” kosketusnäyttö ja peruutuskamera.
 
Mukavuuden takaa jousitukseen sovellettu teknologia: takajousitukseen voidaan asentaa ilmajousitus, joka valvoo sähköisesti ajoneuvon painon jakautumista. Teräsrungon rakenne, johon on käytetty samaa konseptia kuin Ivecon raskaissa ajoneuvoissa, takaa korin tukevuuden ja sallii korin muokkaukset - pienemmistä versioista ylellisimpiin matkailuautoihin. Mallisto on markkinoiden laajimmasta päästä, sillä versiot vaihtelevat 3,5 tonnista 7,2 tonniin, ja valittavissa on yksikkö- ja paripyöräiset versiot, 4 eri moottoria ja 3 vaihteistoa.
Iveco on kehittänyt uusia versioita, jotka on erityisesti suunniteltu matkailuautoiluun, ja joiden kokonaispaino on 4 tonnia, 5,6 tonnia ja 7,2 tonnia paripyöräisissä versioissa.

Uusi Daily 2014, Strong By Nature -viestintäkampanja
”Strong By Nature” on sanoma, joka säestää Uuden Dailyn kampanjaa ympäri maailman. Uusi Daily erottuu voimallaan ja kestävyydellään, ja se vahvistaa julkisuuskuvaansa entisestään ottamalla tärkeän askeleen kehityksessään, jonka historiassa on nähty jo monia menestyksiä. Se on ajoneuvo, joka on tehnyt vaikutuksen jo vuodesta 1978: sen vahvuus on sen perusydin, mutta nyt Uusi Daily osoittaa täyttä voimaansa vieläkin hämmästyttävämmällä tavalla.
Lyhyesti sanottuna tämä on se konsepti, joka on Uuden Dailyn mainoskampanjan ytimessä. Kampanja keskittyy pääosin ajoneuvon huomiota herättävään ulkonäköön, joka tuo sen esille todellisena tähtenä ja osoittaa kaikki sen vahvuudet ammattimaisessa käytössä ajoneuvon kaikissa versioissa umpiautosta alustamalliin ja minibussiin.
Ajoneuvon lanseerausväri on pohjoisen metallinsininen (Boreal Metallic Blue), joka ottaa vaikutteita revontulista, ja muistuttaa myös taivaan ja meren väreistä, jotka ovat voiman ja kauneuden ikonisia symboleita. Tämä luova elementti, joka keskittyy luonnon voimaan, yhdistyy Ivecon sitoumukseen ympäristön kestävyyden edistämiseen. Tämä on vastuu, jota Iveco tukee päivittäin tuottamalla ajoneuvoja, joissa käytetään vaihtoehtoisia polttoaineita.
Iveco on myös luonut Uudelle Dailylle myös sovelluksen, joka on tarkoitettu iPhonelle, iPadille ja Android-laitteille. NEW DAILY -sovellus on saatavilla Apple App Storesta ja Google Playsta englanniksi, italiaksi, espanjaksi, ranskaksi, saksaksi ja puolaksi. Sovelluksessa on intuitiivinen interaktiivinen valikko, jonka avulla käyttäjä löytää uuden ajoneuvon innovaatiot sekä kaikki Ivecon asiakkailleen tarjoamat palvelut. Pääominaisuuksiin kuuluu 360° ajoneuvon sisustan esittely, kokonaisvaltainen tuotekonfiguraattori ja läpileikkauskuvat kaikkein edistyneimmistä teknisistä ominaisuuksista.

 
Ivecon varaosat ja huoltopalvelu
Yli 4 800 jälleenmyyjän ja huoltopisteen maailmanlaajuinen verkosto, jonka pisteistä 2 000 sijaitsee Euroopassa, tarjoaa kaikkien Ivecon ajoneuvojen omistajille ammattimaista ja välitöntä palvelua, mikä on luonnollisesti tärkeää asiakkaille.
Aivan Uuden Dailyn kannoilla tulee Daily Club, joka tarjoaa ainutlaatuisen asiakkaille omistetun tilaisuuden nauttia erityisistä etuoikeuksista ajoneuvon koko käyttöiän ajan. Helppo rekisteröityminen osoitteessa www.dailyclub.iveco.com avaa käyttäjille täyden pääsyn palveluihin, joihin lukeutuu uudet hankkeet, erityistarjoukset, ennakkotiedot kansallisista promootioista, tapahtumat, tuoteuutuudet, varaosien ja lisävarusteiden alennukset ja paljon muuta.
 
Täysi valikoima varaosia
Ivecon alkuperäiset varaosat ovat taatusti laadukkaita, sillä toimittajat ja raaka-aineet valitaan huolellisesti. Tuotteille suoritetaan myös tarkkoja yhdenmukaisuustarkastuksia kaikissa tuotanto- ja jakeluprosessin vaiheissa. Euroopassa on kahdeksan varastoa, joita käytetään yhtenäisenä jakelukeskuksena innovatiivisen teknologian avulla. Keskus pystyy käsittelemään yli 350 000 tuotetta huipputehokkaasti. Iveco käyttää yhdistettyä toimitusketjujärjestelmää, joka takaa, että kaikki varaosat pystytään toimittamaan 24 tunnin kuluessa. Osien kulkua voidaan seurata niiden saapumisesta varastolle aina paikalliselle jälleenmyyjälle asti.
Viime vuosikymmenien aikana Ivecolle on kertynyt kokemusta raaka-aineiden ja tavarantoimittajien huolellisesta valitsemisesta sekä huipputeknologian ja -prosessien käyttämisestä.
 
Iveco uudelleenvalmistus on teollistettu prosessi, jossa otetaan huomioon kaikkien alkuperäisten varaosien tekniset ohjeet ja tuotantovaatimukset. Perusteelliset kokeet takaavat korkeimman laadun ja sen, että Ivecon uudelleenvalmistetut varaosat ovat yhtä kestäviä ja niiden päästöarvot ovat yhtä hyvät verrattuna uusiin vastaaviin osiin. Näille osille asetettujen korkeiden vaatimusten vahvistamiseksi niiden huoltoaikataulut ja takuuehdot ovat täysin samanlaiset kuin uusilla varaosilla.
 
Value Line, uusien varaosien sarja, on myös tarjolla. Value Line perustettiin Ivecon ja Magneti Marellin yhteistyönä vastaukseksi vanhempien, elinkaarensa loppupuolella olevien Daily-ajoneuvojen omistajien vaatimuksiin. Tuotesarjan avulla asiakas voi valita pääasiallisista varaosaryhmistä, joita käytetään useimmin määräaikaishuolloissa. Näihin sisältyy muun muassa suodattimet, jarrupalat, hihnat, lamput ja akut, joten tarjolla on käytännöllisyyden, laadun, turvallisuuden ja tehokkuuden täydellinen yhdistelmä.
Tarjous sisältää IVECO ALL IN ONE –paketin, kaikenkattavan huoltomallin jossa on selvästi määritelty varaosat ja työkulut kattava kertaveloitus.

Huoltopalvelu
Iveco takaa myös tärkeän palveluohjelman Uudelle Dailylle. Iveco Elements korjaus- ja huoltosopimukset kattavat huollon ja korjaukset ja sisältävät modulaarisen ja joustavan takuulaajennuksen, jonka avulla ajoneuvon arvoa saa pidettyä yllä.

Tämän palvelun tärkeä etu on se, että kaikki käytetyt varaosat ovat taatusti alkuperäisten varusteiden tasoisia ja asiakkaat voivat luottaa Iveco -huoltoverkoston osaamiseen. Iveco Elements -sopimusten äärimmäinen joustavuus luo erityisen kannattavan palvelun. Asiakkaalla on mahdollisuus valita omalle yritykselleen sopivin palvelutaso, jolloin voidaan olla varmoja, että kulut ovat kiinteitä ja täysin hallinnassa.
Lisäksi ajoneuvon tehokkuuden maksimoimiseksi Iveco ehdottaa lisäparannuksia huoltosuunnitelmaan. Näihin sisältyy polttoaineen suodattimen vaihtovälin pidentämistä 40 000 km:stä 80 000 km:iin, raitisilmasuodattimen vaihtovälin 1 vuodesta kahteen vuoteen ja jäähdytysnesteen keston ajoneuvon koko elämänkaaren ajaksi.
Ivecon tarjoama Assistance Non Stop -puhelinpalvelu vastaa 10 eri kielellä ja on toiminnassa ympäri vuorokauden vuoden jokaisena päivänä 24/7. Asiakkaan tarvitsee ainoastaan soittaa kansainväliseen maksuttomaan puhelinnumeroon. Palvelu takaa asiakkaille turvallisen matkan koko Euroopassa. Korjausten aikana valvontakeskus valvoo työn edistymistä ja takaa, että ajoneuvo on ajokunnossa mahdollisimman nopeasti. 
Iveco käyttää myös kaikkein edistyneimpiä diagnoosivälineitä huoltopisteissä ja tien päällä. Edistyneen EASY-diagnostiikan avulla voidaan määrittää ajoneuvon erinäisten elektronisien hallintayksiköiden tila yhdistämällä ne elektronisesti Iveco -asiantuntijakeskukseen TELESERVICES -järjestelmän kautta. Tämän avulla asiantuntijakeskuksen edustajat voivat toimia samalla tavoin kuin jos he olisivat paikan päällä asiakkaan kanssa. 
 
Uudistettu lisävarustesarja
Uudelle Dailylle omistettu uusi lisävarusteiden sarja on erittäin monipuolinen ja tarjoaa laadukkaita varusteita uuteen Dailyyn.
Tavaratilaan on saatavissa sisältää laaja valikoiman lisävarusteita, ja se sopeutuu täydellisesti kaikkiin kokoonpanoihin ja akseliväleihin, esimerkiksi kattotelineet, majakat sekä kuormansidontavälineet. Uudessa Dailyssa on myös kattava turvajärjestelmä: siihen sisältyy valorauta ja kylkiputket.
Rohkeasta tyylistä tunnetut Ivecon aerodynaamiset säädettävät kattospoilerit valmistetaan lujasta materiaalista ja ne on helppo asentaa ajoneuvon katolle. Ne ovat myös erinomainen ratkaisu polttoaineen kulutuksen vähentämiseksi alustamalleissa ilman, että joudutaan tinkimään tyylistä ja aerodynamiikasta.
Iveco
Iveco on CNH Industrial N.V.:n tuotemerkki, maailman johtaja tuotantohyödykkeissä, jotka on lueteltu New Yorkin pörssissä (NYSE: CNHI) ja Italian pörssin Mercato Telematico Azionariossa (MI: CNHI). Iveco suunnittelee, valmistaa ja markkinoi suurta valikoimaa kevyitä, keskikokoisia ja raskaita hyötyajoneuvoja, maastoajoneuvoja, lähi- ja kaukoliikenteen busseja ja pitkän matkan busseja sekä erityisajoneuvoja sellaisiin käyttötarkoituksiin kuten palon sammutukseen, maastotehtäviin, puolustus- ja pelastuspalveluihin. Iveco työllistää maailmanlaajuisesti yli 27 000 ihmistä.
 
Se johtaa tuotantoyksikköjä 11 maassa Euroopassa, Aasiassa, Afrikassa, Oseaniassa ja Latinalaisessa Amerikassa, missä se valmistaa ajoneuvoja, joissa käytetään uusinta ja edistyneintä teknologiaa. Iveco-ajoneuvojen teknisen tuen takaavat 5 000 myynti- ja huoltopistettä yli 160 maassa.
 
Lisätietoa Ivecosta: www.iveco.com
Lisätietoa CNH Industrialista: www.cnhindustrial.com